Keskiviikko-varietee #10
Tervetuloa jo kymmenenteen editioonsa yltäneeseen kirjeeseen! Itse olen selvinnyt pääsiäisen reissailuista lakeuksille ja pikkuhiljaa orientoitunut takaisin normaaliin. Palkkatyöni puolesta ensi kuukausi tulee olemaan hiljaisempaa itseohjautuvaa tekemistä joka toivottavasti tarkoittaa myös luovaa työstäkieltäytymistä ja paneutumista aidosti mielenkiintoisiin asiohin (lähinnä kirjoihin ja kirjoittamiseen sekä The Elder Scrolls IV: Oblivion -uudelleenjulkaisun pelaamiseen). Blogiin on tällä hetkellä työn alla yksi pidempi teksti internetistä sekä pari muuta aihiota joiden pariin minun pitäisi päästä syventymään paremmin.
Suositukset
Suosituksissa tällä viikolla luvassa syvää millenniaalikulttuuria
Skrillex - F*ck u skrillex you think ur andy warhol but ur not!! <3
Random graffitista nimensä saanut uusi Skrillex-albumi näki päivänvalon jo huhtikuun alussa mutta ehdin kuunnella sen vasta nyt ja albumi olikin aikamoinen yllätys. Se tuntuu jonkinlaiselta yliajatellulta meemiltä joka vitsailee kuuntelijan kustannuksella todella taidokkaasti. Albumi seuraa löyhää narratiivista struktuuria jossa pala palalta käydään läpi Skrillexin kadonnutta kovalevyä ja häröillään menemään niche-viittauksilla elektronisen musiikin tuottajakulttuuriin. Koko albumi tuntuukin heiluvan jossain huonon vitsin ja aidosti taidokkaan kokonaisuuden välillä; se koostuu todella lyhyistä 1-2 minuutin kappaleista jotka kaikessa maksimalistisessa äänivalleja rikkovassa brostepissaan lähentyvät jo komiikan rajaa mutta toisaalta tuotannosta paistaa myös läpi Skrillexin aidosti taidokas työnjälki ja kirurgisen tarkka tuotanto joka itsessään auttaa albumia välttämään pahimmat 2010-luvun brostep-vibat. Albumin narratiivinen struktuuri ja korostetun "eeppinen" Shadoe Hazen juontajaääni tuokin mieleen Devin Townsendin Ziltoid-albumit joissa niin ikään leikitellään huonolla huumorilla ja aidosti taidokkaalla säveltämisellä ja tuotannolla. Kaiken kaikkiaan kyseessä on siis todella outo ja tasoja sisältävä kokonaisuus, joka kaikesta huolimatta onnistuu kuulostamaan raikkaalta ja saa hyvällä tavalla nostalgisoimaan brostepin kulta-aikoja ja hieman heiluttelemaan ylävartaloa edestakaisin.
Johanna Bruun - Why are you screaming into the void?
Johanna Bruunin taiteilijakirja Why are you screaming into the void? yrittää saavuttaa kirjamuodossa doomscrollauksen estetiikan erityisesti millenniaalinäkökulmasta. Sen estetiikka ja kehystys huokuu tietynlaista noin-kolmekymppisen internetissä kasvaneen ihmisen mielenmaisemaa, jossa ehkä aikaisemmin mielekkääksi koettu internet ja sosiaalinen media on muuttunut kauhistuttavaksi kaiken sisäänsä imaisevaksi voidiksi. Luin (selasin?) kirjaa juuri kun olin viimeistelemässä tekstiäni metamodernismista ja tuntuukin että tekstini jollain tasolla keskustelee juuri Bruunin kirjan käsittelemien teemojen kanssa. Oma tekstini keskittyy nimenomaan siihen, mitä tulee millenniaalien jälkeen kun taas Bruun tuntuu keskittyvän siihen, minkälainen millenniaalikokemus on juuri nyt.
Kirjasta keskustelivat myös Veikka Lahtinen ja Pontus Purokuru, keskustelun tallenne löytyy MMV Patreonista. Lahtisen ja Purokurun keskustelu syventyy vielä enemmän kirjan "sukupolvikokemukseen" sekä käsittelee yleisesti sukupolven käsitettä. Tämä näin liitännäisenä sivu-suosituksena.