Twin Peaks fiilistelyä
Sain juuri katsottua loppuun Twin Peaksin kolmannen kauden ja sen myötä yksi tämän vuoden suurista projekteista tuli myös päätökseensä. En ollut aikaisemmin katsonut mitään Twin Peaksiin liittyvää saatika David Lynchin muita tuotantoja. Twin Peaks oli kuitenkin ysärihuumansa jälkimainingeissa jäänyt kasvavan itseni alitajuntaan sarjana joka “oli tosi hyvä” ja “pitäisi nähdä”. Tänä vuonna siis tartuin metaforista härkää sarvista ja katsoin koko sarjan alusta loppuun sisältäen siis alkuperäiset kaksi tuotantokautta 90-luvulta, Fire Walk With Me -elokuvan, sekä The Return “kolmoskauden” vuodelta 2017.
Twin Peaksista ja David Lynchistä on varmaankin jo tässä vaiheessa sanottu kaikki sanottavan arvoinen joten tässä joitain hajanaisia ajatuksia joita itselläni nousi esiin Twin Peaksin maailmassa seikkaillessani:
- Taiteessa ei ole kyse selittämisestä tai selkeydestä vaan koukeroista, epäselvyydestä, etsinnästä ja uusien, odottamattomien polkujen löytämisestä. Twin Peaks ei ole hyvä ja katsomisen arvoinen sarja sen vuoksi että se on kulttimaineeseen johtaneen kryptinen ja selittämätön, vaan koska se tutkii ja selvittelee koluamattomia alueita ja nostaa sieltä esiin jotain mielenkiintoista ja merkityksellistä.
- Käsitteellisyys, esoteerisuus, “hankaluus” eivät yksinään tee taiteesta hyvää, vaan kuten Twin Peaks osoittaa, tarvii niiden vastapainoksi jotain tuttua, jotain samaistuttavaa, jotain kovin inhimillistä. Twin Peaksin hahmot ovat merkityksellisiä koska ne vaikuttavat ennen kaikkea oikeilta ihmisiltä, joilla on oikeat elämäntarinat. Tämä taas saa kaiken oudon vaikuttamaan vielä oudommalta.
- Samoin kuin kaikkea ei tarvitse selittää, ei kaikkea tarvitse viedä loppuun asti. Twin Peaks tuntuu tarkoituksellisesti jättävän kysymyksiä leijumaan ilmaan joko johtolangoiksi tai vain pieniksi ärsyttäviksi välähdyksiksi jotka jäävät muistin sopukoihin vaivaamaan vuosien ajoiksi.
- Erityisesti kolmannen kauden mahdollistamilla uusilla digitaalisilla tekniikoilla aiemmista kausista tutut visuaaliset glitch-efektit ja erilaisten häiriöiden kuvaukset viedään uusille tasoille. Lynch selkeästi ymmärsi “digitaalisen” uniikit mahdollisuudet ja oikut ja näin Twin Peaksin maailman selittämättömät voimat ja energiat saavat uudenlaisen visuaalisen representaation. Glitchit ovat odottamattomia vuorovaikutuksia kahden johtimen välillä, kuin koskettaisi kahta virtalähteeseen kytkettyä johtoa aiheuttaakseen oikosulun.
- Glitchaamisen, vahinkojen ja keskeneräisyyden hyvällä maulla annostelu on erittäin hankala taito oppia, mutta onnistuessaan se luo jotain kaunista joka jää mieleen merkityksellisenä kokemuksena. Twin Peaksissa ajoittain tapahtuvat “teknisesti huonolta” tai kitschiltä vaikuttavat asiat tuntuvat merkityksellisiltä koska ne viestivät jostain kokeilusta syntyvää uutta ja mielenkiintoista. Tämän toivoisin muistavan myös itse taidetta tehdessäni.
- Vaikka en itse ollut kokemassa ysärin Twin Peaks trendiä, olen ymmärtänyt että se oli eräänlainen “yhtenäiskulttuurin” ilmentymä joka taas sai pohtimaan sitä, miten nykyään kaikki kulttuuri sekoittuu epämääräisesti tunnistamattomaksi mössöksi. Siinä missä tiettyjen 90-luvun kokeneiden sukulaisten tai tuttavien kanssa voin jotenkuten luottaa siihen, että Twin Peaks on edes jollain tasolla tuttu, tuntuu nykyään siltä että Twin Peaks ei ole mikään yleinen “juttu”, vaan sen tunteminen vaatii erityistä paneutumista, “skenettämistä” tai “Lynch-päisyyttä”. Ehkä mitä yritän tällä sanoa, on että nykyään kaikki, jopa yleisesti suositut asiat, ovat oma nichensä ja kulttuurituotteet kuuluvat selvärajaisiin fanikuntiin sen sijaan että ne olisivat yleisesti tunnettuja ja arvostettuja siitä huolimatta oletko juuri sinä yleisesti ottaen "Lynch-fani". Kapitalistinen hyperindividualisaatio, kategorisoituminen, identiteettimarkkinat, jne.
Loppuun haluan suositella vielä kolmannen kauden soundtrackia ”Twin Peaks (Music From the Limited Event Series)”. Se viestii mielestäni musiikin muodossa paljon siitä, mistä kolmannessa kaudessa oli kyse. Unenomaiset dream pop kappaleet yhdistyvät tunnettuihin klassikoihin kuten ZZ Topin “Sharp Dressed Man”; jotain uutta, jotain outoa, jotain tuttua, jotain hassua. Useimmat soundtrackin kappaleet soivat kohtauksissa, joissa kyseinen bändi soittaa Twin Peaksin Roadhouse-baarissa saaden uneliaan pikkukaupungin vaikuttamaan elävämmältä ja todentuntuisemmalta.