Keskiviikko-varietee #13
Lämpömittarini reaktiivinen metalli on taipunut asentoon joka indikoi jo vahvasti kesäisiä tunnelmia. Niinpä elämäni, tämä blogi mukaanlukien, on alkanut sulaa ja valua vähän joka suuntaan kadulle tipahtaneen jäätelötuutin tavoin. Niinpä tännekin palstalle tulee kirjoitettua näin parin viikon tauon jälkeen ja vieläpä sunnuntaina. Tänään kuitenkin kirjoituskärpänen iski kun kuuntelin Nuoren Voiman julkaisemaa Rakennenautintoja-podcastia. Podcastin kolmannessa jaksossa käsitellään kirjallisia muusia ja laajemmin sitä, että mikään kirja tai kirjoitus ei synny tyhjiössä. Jakson vieraana oleva kirjailija ja filosofian tohtori Emilia Karjula tuo mukaan affektiivisen sommitelman käsitteen, joka näin hyvin nopeasti tiivistettynä tarkoittaa jotenkuten sitä, että affektit (esitiedolliset tunteet, ilmapiirit, vibat) ovat paikannettavissa sosiaalisiin tilanteisiin. Jaksossa tätä käsitettä venytetään kirjallisuuden suuntaan puhumalla esim. siitä, miten kirjat asettuvat aina osaksi jonkinlaista kaanonia tai vähintään suhteeseen muihin kirjoihin. Yksi mainio vertauskuva on kirjakauppa tai kirjasto, jossa kirjat yksittäisten ostettavien esineiden sijaan muodostavatkin tiheän toisiinsa verkottuneiden teosten viidakon. Tämä sai pohtimaan myös omaa kirjoittamista, erityisesti sitä, että en ehkä ole aiemmin tajunnut juuri miten paljon kaikki kirjoittamani teksti syntyy suhteessa muihin teksteihin. Mietin myös, että tätä sopisi ehkä tuoda enemmänkin esiin tai ainakin entistä enemmän kirjoittaa nojaten ulkopuoleen.
Suositukset
Snarky Puppy
Aloitin alkuviikosta uudessa työprojektissa joka kaiken muun ohella on saanut viettämään enemmän aikaa koodin parissa. Ja kuten jokainen tämänkaltaista työtä tekevä tietää, on tämä työskentely oivaa aikaa kuunnella musiikkia ja itselläni viime viikon soundtrackiksi muodostui Snarky Puppy radiokanava Tidalissa. Snarky Puppy on tyyliltään letkeää ja menevää fuusiojazzia ja, erityisesti kotona hyviltä kaiuttimilta kuunnellessa, täyttää tilan puhtailla v i b o i l l a. Tämä olkoon siis suositus rikkoa oman kodin rauha svengaamalla letkeän ja groovaavan fuusiojazzin tahtiin.
Clair Obscur: Expedition 33
Jonkinasteisesta obskuuriudesta (heh, heh) noussut uusi Sandfall Interactive -studio teki vuosikymmenen tempun ja julkaisi ensimmäisenä teoksenaan viime vuosien (ainakin näin omasta mielestäni) parhaan ja taiteellisesti kunnianhimoisimman pelin, väitteeni tueksi otettakoon vaikka pelin tällä hetkellä pitämä Metacritic-sivuston historian korkein käyttäjien antama arvosana. Tyyliltään peli noudattelee uusimmista Final Fantasyista ja esim. Persona-sarjasta tuttua vuoropohjaista RPG:tä ja pelimekaniikasta itselläni ei ole sen kummempaa sanottavaa kuin että se tekee tehtävänsä ja on suhteellisen viihdyttävä. Kuitenkin pelin suurin ansio itselleni on sen uskomattoman kaunis ja syvän tunnelmallinen, ja loputtoman ranskalainen, melodramaattinen "dark fantasy" estetiikka sekä sydänjuuria riipaisevan tunteikas tarina. Itse olen pelannut peliä ranskankielisellä audioraidalla joka on omiaan lisäämään pelin Belle Époque -tunnelmaa. Vaikka pelin kehittänyt studio onkin suhteellisen tuore tekijä, on ilmeisesti valtaosa sen taustalla pyörivistä devaajista ja muista tekijöistä esim. Ubisoftissa marinoituneita konkareita ja se näkyykin pelin erittäin viimeistellyssä ja kauniissa ilmeessä sekä funktionaalisessa toimivuudessa (joka ei aina ole kovin itsestäänselvää tämän kokoluokan tuotannoissa). Clair Obscur päihittääkin helposti viime aikojen AAA-studioiden tuotokset (ehkä Nintendon Legend of Zelda: Tears of the Kingdom:ia lukuunottamatta) ja toivottavasti myös luo painetta videopelikentälle tehdä entistä kunnianhimoisempia ja tunteellisesti säväyttäviä pelejä.
Saattajaisiksi tälle suositukselle pelin eräänlainen teemakappale Lumière